lauantai 26. tammikuuta 2019

Tammikuu on kohta jo ohi

Mietteitä tulevasta vuodesta, ei sillä, että mitään ihmeitä suunnitelmia olisi, mutta kun viime vuosi meni tosi työpainotteisesti, niin kullan kanssa oli puhetta, että tänä vuonna vähemmän töitä, enemmän ulkoilua ja muutenkin hieman terveemmät elämäntavat olisi ihan kiva juttu. Tosin viime lauantaina, kun illalla iski kauhea nälkä, käytiin hakemassa pizzat Kotipitsasta :D

Tänä talvena on satanut lunta ihan kunnolla, tuntuu, että kahdessa päivässä tuli koko talven lumet, eikä ne tosiaan ole hupenemaan päin, kirpakka pakkanen pitää huolen siitä ja aina vaan satelee lisää... Nythän on vuodenajat ihan niin kuin ennen, tai ainakin niin kuin lapsena muistan olleen, talvella tosi kylmää ja paljon lunta, posket punaisena pulkkamäessä ja kesällä kuumaa ja aurinkoista, järvessä polskuteltiin aamusta iltaan.

Vaikken tykkää talvesta, mutta mielummin otan nämä rehelliset vuodenaikojen vaihtelut, kuin kylmän kesän ja loskaisen haalean talven. Kevättä kohti mennään ja valon määrä lisääntyy koko ajan.



Kesä voisi olla yhtä lämmin kuin edellinenkin, en valittaisi, nautin kun ei tarvitse pukea niin montaa kerrosta vaatteita päälle :D

tiistai 25. joulukuuta 2018

Laiskaa joulua

Laiskuus on iskenyt, en muka ole ehtinyt kirjoitella mitään tänne blogiin, vaikka ei se nyt niin kauheasti aikaa vaadi. Itsenäisyyspäivänä käytiin hakemassa pienen pieni koiranpentu, joten sen kanssa touhutessa on mennyt aika tosi nopeasti.

Kamerani oikuttelee, juuri nyt, kun olisi oikein otollinen hetki kuvata pentua, en saa kameraa täysipainoisesti toimimaan, vaikka olen tehnyt ohjelmistopäivityksen yms. mutta ei! Sen käyttö on todella ärsyttävää, kun joutuu hakemaan asetukset ihan eri kautta kuten normaalisti. Ei ole ainakaan nopeaa asetusten vaihto!

Uutta kameran runkoa tuossa jo vähän katselinkin, saa nyt nähdä, josko ostaisin vastaavanlaisen tilalle vaiko kalliimman, mutta jotain on tehtävä, minulta loppuu kärsivällisyys tosi nopeasti. Korjauttaminen, jos sitä pystyy edes korjaamaan, maksaisi kuitenkin niin paljon, että kannattaa miettiä, haluanko korjauttaa tuon vanhan rungon, vai ostaisin uudemman kuitenkin...

Ja niin, joulusta piti kirjoittaa, ihanaa laiskaa aikaa, saa olla vaan, lasi punaviiniä edessä, Netflixistä joku elokuva ja sohvalla löhöilyä, aivan parasta joulussa!
Aamuisin saa nukkua pitkään, illalla mennä sänkyyn silloin kun huvittaa, reilu viikon joululoma tulee tarpeeseen :)

Finca Las Moras Black Label Malbec 2016 valikoitui joulun viiniksi

tiistai 20. marraskuuta 2018

Väriä syksyyn

Lankavarastojani penkoesssa päätin, että nyt tulee edes vähän väriä tähän lonkeron väriseen syksyyn. Olen tehnyt ennenkin tälläiset värikkäät räsymattosukat, ne oli todella pitkät ja nyt halusin tehdä ihan perussukat, jotka valmistuikin ihan samantien.



Jäi vähän kutina, että mitäs sitten neuloisi, lankoja kun on ihan liikaa ja valinnanvaraa noista lankalaatikoista löytyy, jos vaikka tyttärelleni jouluksi vihreät sukat palmikolla tai jollain pitsineuleella, hän tykkää maanläheisistä väreistä.


keskiviikko 15. elokuuta 2018

Vaaleanpunainen taivas

Sunnuntaina ihailtiin taivasta, oli sellaista väri-iloittelua, etten näin äkkiseltään muista milloin olisi ollut noin voimakkaita värejä taivaalla. Oikeastaan ensin kiinnitti huomion voimakas punainen väri ulkona ilmassa ja kun mentiin ulos, taivas oli hienon näköinen. Voi kun olisi päässyt jonnekin todella korkealle kuvaamaan tuon ja oikealla kameralla, ei kännykällä.



lauantai 11. elokuuta 2018

Pari kakkua

Tein useamman kakun kesällä, ensimmäisen kerran tein 10 munan kakun ja vielä neliskanttisena, joten oli ihan mielenkiintoista nähdä, miten se paistuu ja saanko sen kostutettua hyvin, koska terävät reunat kuivuu paistettaessa ihan varmasti erilailla kuin pyöreässä saman kokoisessa kakussa. Pelko oli turha, sain kostutettua sen aivan nappiin, huh! Kakusta ei ole kuvaa, koska se meni kermapinnalla ja kuljetuksen jälkeen vasta koristelivat sen juhlapaikalla.

Yhden kakun, josta nappasin kuvan, oli kesätyöntekijälle, aivan mahtavalle nuorelle naiselle, joka rakastaa suklaata, leipoo mielellään ja lempikakukseen sanoi Baileys-juustokakun, joten sen pohjalta suunnittelin hänelle juustokakun. Mitäpä muutakaan, kuin suklaakerros, Baileyskerros, päällä paksu suklaaganache ja tein koristeeksi lakritsamarenkeja, valkosuklaajuustokeksejä yms. ja tottakai macaronseja oli oltava tuollaisen kakun päällä, kaikkea herkullista! Hän oli täysin yllättynyt, kun vein kakun hänelle viimeisenä työpäivänään juuri ennen kotiinlähtöä. Ihana päästä yllättämään noin!

Miisbaileys

Toinen kakku, jollaisen tein ensimmäistä kertaa, oli mustikkatäytekakku ja vein sen töihin synttäreideni johdosta. Keitin mustikkahillon, tuoreita pensasmustikoita väliin sekä päälle. Tuo kakku sai todella hyvän vastaanoton, saan kuulemma leipoa muillekin kuin vain omalle kullalleni, työkaverit kuulemma odottavat jo seuraavaa kakkua...

6 munan kakku näyttää pieneltä, kun on isoja pensasmustikoita päällä

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Toukokuu-meni jo!

On ollut aika kiireinen tai ainakin paljon tekemistä viimeaikoina, en ole ehtinyt blogiinkaan kirjoitella mitään, joten hieman muistin ja puhelimen syövereistä jotain, mitä toukokuussa puuhailin töiden lisäksi.



Toukokuu oli muutenkin lämmin, en näin äkkiseltään muistanut milloin olisi ollut niin lämmintä ja kevät tai oikeammin kesä näin aikaisessa, hellepäiviäkin oli hurjan monta, kesävaatteet sai vihdoin ottaa käyttöön. Viime vuonna ei pahemmin tullut niitä käytettyä.


Kävin ystäväni kanssa tekemässä aaseja tutuiksi, lapset pääsivät ratsastamaan niillä ja vietettiin mukava helteinen päivä. Pienin ratsastaja oli hieman alle 2-vuotias ja aivan ihanasti lapset suhtautuivat aaseihin, uskalsivat antaa porkkanoita ratsastuksen jälkeen ja silittelivät niitä.




Taloyhtiön talkoisiin ja synttäreille lupasin tehdä kakun, tuoreita marjoja oli ihanasti tarjolla, joten niitä siis kakkuun sisälle ja päälle. Talkoot meni muutenkin ihan kivasti, meillä ei ole vuosiin ollut talkoita ja nyt hallituksessa päätimme, että jos kokeiltaisiin lähtiskö ihmiset mukaan pihatalkoisiin, kun on maalausta ja pihatöitä tarjolla ja hauskaa oli, sovittiin, että pidetään toistekin talkoot.

Kakku viimeistelyä vaille valmiina. 

Ja pionit, on taas se aika vuodesta, rakastan pioneja, äärimmäisen kauniita ja herkkiä kukkia, niitä on ihan pakko saada maljakkoon <3




Ja lopuksi kuva 30 vuoden takaa, minun lakkiaspäivältä (äääk! piti laskea, että olenko oikeasti laskenut vuodet oikein) Kasarimuotia, isot olkatoppaukset ja hiukset...



sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Color4Caren työpaita

Kaupallinen yhteistyö Color4Care

Tennareiden jälkeen pääsin vielä testaamaan työpaitaa. Vaikka en ole hoitoalalla, Color4Caren työpaidat sopii minunkin työhöni erinomaisesti, joudun kumartelemaan, kurkottelemaan päivän mittaan, vaatteet ei saa kiristää ja niiden pitää olla mukavat päällä.

Todella tarkkaan mietin, että millaisen paidan valitsen; verkkokaupassa oli monenlaisia paitoja, tunikamallisia, sekä napeilla ja vetoketjulla, myös mekkomallisia löytyy useita sekä monen merkkisiä vaatteita, kuten esimerkiksi Segers, Smila ja Nytello, jonka työpaidan sitten lopulta valitsin.

Yksi syy sille, että valitsin juuri tuon, oli mielenkiintoinen kaula-aukko, hyvät taskut, ihana meleerattu harmaa väri, vaikka pinkki ja vaaleanpunainen todella houkuttelivat, päädyin tuohon harmaaseen.



Toinen syy oli materiaali, 50 % puuvillaa ja 50 % polyesteria, on varmasti viileän tuntuinen ja todella kevyt ja ihana päällä. Paita oli minulla lauantaina jo töissä kokeilussa, vaikkei ollutkaan vielä lämmintä, mutta ensi viikoksi on luvattu tosi lämmintä, pääsee paita tositoimiin. Tuon voi pestä 60 asteessa ja kuivuu tosi nopeasti, vaikka vaan jättäisi henkariin kuivumaan.


Pahoittelut erittäin unisen näköisestä naisesta, puoli 5 aamulla ei ole ihan hehkeimmillään...








tiistai 1. toukokuuta 2018

Autokuume

Autokuume, tuo jokakeväinen ajatus, pitäiskö vaihtaa autoa... Kullallani on ollut krooninen autokuume jeeppikuume jo 2 vuotta ja nyt hänellä on se Jeeppi vihdoinkin! Käytiin koeajolla viikonloppuna asfaltilla ja hieman kuraisemmalla tiellä ja pääsin itsekin kokeilemaan miltä tuntuu ajaa tuollaista autoa. Tuo on automaattivaihteinen, joka ei ole ollenkaan minun suosikkini, mutta menihän se auto eteenpäin.



Täytyy sanoa, että onhan se ihan mukavan näköinenkin, en oikein aiemmin ollut edes katsonut, miltä nuo näyttää. Mutta se autokuume... Minä ajelen edelleen entisellä autollani, maasturiin tai siis citymaasturiin ajattelin jossain vaiheessa tuon vaihtaa, mutta en ihan vielä, tykkään tosi paljon autostani ja siinä on kaikki mitä autolta haluan, mutta jos koirien lukumäärä lisääntyy selkeästi, niin silloin olisi viimeistään hyvä aika vaihtaa auto, onneksi minulla ei ole krooninen autokuume!

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Uusi ompelukone

Olen ihan harrastelijaompelija, viime vuosina on lähinnä ollut verhojen, tyynynpäällisten yms. ompelua sekä koirille mantteleita, mutta siihen se suurinpiirtein on jäänyt. Ennen ompelin paljon, vaativin ompelukseni on varmaan ollut hääpuku, joten on jotain muitakin kuin trikoopipoja tullut tehtyä. Mutta suurimmaksi osaksi ompelin tyttärelleni sekä siskoni pojalle vaatteita.

Minulla on ollut ihan peruskone, no napinläven sillä on saanut ja jousto-ommelta tavallisten lisäksi, mutta siihen se jääkin, ikää tuolla koneella on jo 30 vuotta. Nyt päätin, että ostan jonkun vähän uudemman, en mitään ökykonetta, minulla ei ole mitään tarvetta sellaiselle, vaan edullisen ja sellaisen, että pärjään sillä näissä minun ompelujutuissa. Kaapissa kun kummittelee muutama kangas, enkä ole viitsinyt tuolla vanhalla koneella alkaa niitä ompelemaan. Nyt sitten odottelen malttamattomana milloin uusi kone saapuu ja tyttäreni saa tuon vanhan koneen. Ompeluinnostus taas nostaa päätään ihan selvästi ja olen todella innoissani tuosta koneesta, voi kun olisi aikaa enemmän, kesälomalla viimeistään pääsee kunnolla isompia juttuja tekemään, jos vain siis malttaa olla sisällä.



Yksi ensimmäisistä työn alle otettavista on viime kesänä Keniasta saamani kangas, täytyisi piirtää jonkunlaiset kaavat, ehkä hellemekkoon (kuvittelen siis että lämmin kesä on tulossa) tai hameeseen, onhan tuossa kangasta vaikka kumpaankin, hameeseen ei isoa palaa mene.

 




sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Color4Caren tennarit

Kaupallinen yhteistyö Color4Care

Sain valita Color4Caren nettikaupasta tennarit, mietin pitkään mikä olisi valintani ja lopulta päädyin näihin mustiin/kirsikanpunaisiin Bagheera Omegoihin.




Osana valintaa oli se, että näissä kengissä on irrotettava Memory foam -sisäpohja. Työssäni seison paljon ja vapaa-ajalla käyn koirien kanssa ulkoilemassa, joten jalkojen päällä olen todella monta tuntia päivässä. Jalkani ovat alkaneet hieman oireilemaan, osaltaan varmasti ikäkin alkaa vaikuttaa, joten kunnon kengät on erittäin olleelliset ja kiinnostaa, auttaako tuollainen pohjallinen jalkojeni väsymiseen.



Ulkopohja oli hyvän tuntuinen, joustava ja kevyt, piti hyvin hiekalla ja asfaltilla ja oli ihana fiilis kävellä koiran kanssa, välillä hieman juostakin, linnut lauloivat ja aurinko paistoi!

Musta vai pinkit nauhat?




Värinä musta, joku voisi sanoa että tylsä väri, mutta minun vaatekaappini on isolta osaltaan mustaa. Kävin viime vuonna värianalyysissä ja toiveena oli saada joku väri, kun vaatehuoneeni sisältö on valmiiksi hyvin pelkistetysti mustaa ja valkoista, muutamalla punaisella vaatteella höystettynä. Analyysin lopputuloksena oli, että olen talvi-ihiminen, joten musta onkin minun värini, muiden voimakkaiden ja kylmien värien lisäksi. Muuten en ole talvi-ihminen yhtään, rakastan lämpöä, joten suosikkiaikaani on kesä ja syksy.




Nämä tennarit olisi ollut ihan mustanakin, valkoisella tehosteella, mutta minä halusin vaaleanpunaisen, vähän väriä ja kun kaikki minun juoksutrikooni ovat mustia, niin nuo vaan täydentävät kokonaisuutta. Ja isona plussana ihanan pirtsakat ylimääräiset kengännauhat paketissa, jotka sitten vaihdoinkin heti paikoilleen.






Kunhan lumet sulaa, pääsen kunnolla testaamaan näitä tuolla metsässä, mutta nyt piti mennä heti kokeilemaan näitä koiralenkille, alustana oli asfaltti ja hiekka, ihanan tuntuiset jalassa, tukevat, mutta tosi kevyet ja hengittävät.


Colour4Caren verkkokaupassa oli myös muitakin kenkämerkkejä, kuten  HummelMerrelBirkenstock, sekä vapaa-ajan vaatteita alusvaatteista ulkoilutakkeihin, ei siis pelkästään hoitoalan vaatteita ja tarvikkeita, kannattaa siis kurkata sinne, minäkin yllätyin positiivisesti.







lauantai 31. maaliskuuta 2018

Maaliskuu vaihtuu huhtikuuhun, kevät?

Ja viimeistä maaliskuun päivää viedään, huomenna on jo huhtikuu, vaikkei kyllä ihan uskoisi, kun ikkunasta katsoo noita järkyttävän kokoisia lumikasoja! Onneksi aurinko edes paistaa, muistuttaa edes jollain tavalla keväästä. Yritin muistella mitä kaikkea olen touhunnut maaliskuussa, tämä kuukausi hujahti todella nopeasti.

Earth hour 2018, joten vain kynttilät olivat valonlähteenä

Ainakin muutamia kokouksia oli, on aina näin keväisin ja osuu usein juuri maaliskuulle; työvuorojen kanssa sumplimista, kun työkaverit on vuorostaan talvilomalla, ripsihuoltoon on vaikea saada sopivaa aikaa, tuntuu että aina kamalassa kiireessä sinne tai sieltä seuraavaan paikkaan, kasvohoitoihin ja kampaajalle sama juttu, iltavuoropäivinä on vaan yritettävä saada paljon aikaiseksi aamupäivällä.

Ehdin sentään leipoakin tässä, kysyin kullalta, että olisiko toiveita mitä tekisin, niin hän halusi mansikkatäytekakun. Mielessäni oli jo vaikka minkälaisia ideoita, ajattelin tarkentaa, että oliko mielessä jotain erikoistoiveita siihen kakkuun, niin pelkästään kermavaahtoa ja mansikoita, väliin sai laittaa mansikkahilloa. Hahhah ja minä jo mietin vaikka mitä kokeiluja mansikoille sekä kakun täytteelle, mutta kiltisti tein kakun, jossa oli mansikkahilloa välissä ja päällä paljon kermaa ja mansikoita.





Tein myös kokeiluversion mokkaisista bebeistä suorakaiteen piirakan muodossa, todella herkullista, tuo menee kyllä uusintaan!




Tänään kulta korjasi poikansa kanssa tämän autoa, katsastus kun on kohtapuolin, niin parasta vaihtaa osat ajoissa, kun aina tulee vanhojen autojen kanssa jotain yllätyksiä, varsinkin jos jättää ihan viime tippaan tuon homman. Jätin miehet auton kimppuun ja lähdin kahvittelun jälkeen katsomaan silkkikanoja Mustiin ja Mirriin, siellä oli niitä esittelyssä, hauskoja otuksia!